Tässä on tekemäni tutkielma Tammiosta, Kuorsalosta ja Itäisen Suomenlahden Kansallispuistosta. Juttu on alkuperäisessä asussaan lukioajoilta. Nykyisin muotoilisin joitakin kohtia toisenlaisiksi, mutta en katsonut aiheelliseksi tehdä sitä tähän. Juttu tukenee osaltaan kotisivujani ja saattaa sisältää jopa jotakin mielenkiintoista lisätietoa saaristosta kiinnostuneille.
Sijainti Luonto Ilmasto Historiaa Väestön jakautuminen Itäisen Suomenlahden Kansallispuisto Saariesittely Lähdeluettelo
TAMMIO JA KUORSALO
60-70 astetta pohjoista leveyttä (20'-26')
27-28 astetta itäistä pituutta (20'-30')
Alue on Kymenläänissä, Vehkalahden kunnan alueella. Alueeseen (keskimäärin) kuuluvat saaret: Kuorsalo, Houtere, Saunasaari, Västäri, Kotkat, Aarholma, Punaparrat, Tammio, Ulko-Tammio, Vaskot ja Rääntiö. Lisäksi alueella on suuri määrä luotoja ja kareja, kuten Koivuluoto.
Suurten saarien pinta-ala on 320 hehtaaria ja pikkusaaret yhteensä 50 hehtaaria. Maat ovat pääosin yksityisten hallinnassa. Isoilla saarilla on rantaviivaa yhteensä 22 kilometriä ja koko alueella noin 36 kilometriä.
Ulko-Tammio, Rääntiö ja huomattava määrä kallioluotoja sijaitsevat luonnonsuojelualueella, jonka maa-ala on 5 neliökilometriä. Kansallispuisto on perustettu 1982 ja se on metsähallituksen hallinnassa.
MERKITTÄVÄT NAAPURIT
Pohjoisessa Pyötsaari (kylä),
Lounaassa Haapasaari (kylä + kauppa),
Pohjoisessa Mäntlahti (kylä + kauppa),
Pietari idässä ja Tallinna etelälounaassa,
Alue on noin 20 km Haminasta kaakkoon, meritietä.
Tammioon kuuluvat saaret ovat osittain itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella.
Kallioperä on Viipurin massiiviin kuuluvaa rapakiveä (harvinaista) joka on yli 1,6 miljardia vuotta vanhaa. Kallioperä on nuorta muun Suomen peruskallioon verrattuna. Se on jähmettynyt hitaasti syvällä maankuoren sisällä ja siihen on kiteytynyt erikoisia, koristeellisia kuvioita
Litosfäärikerroksen paksuus on noin 40 kilometriä ja siitä säteilee radioaktiivista radonia keskimäärin enemmän, kuin muualla Suomessa. Magneettisia häiriöitä esiintyy paikallisesti (mm. Tammion kylä).
Suomen peruskallio on paksuinta Keski-Suomessa, jossa kiinteä massa ulottuu noin 160 kilometrin syvyyteen. Keskimäärin Suomen peruskallio on paksua verrattuna muuhun maailmaan.
Kalliossa on vaakasuoraa rakoilua, joka on aiheuttanut laajoja vaakasuoria pintoja. Myös pystyrakoilua esiintyy esimerkiksi Kynsikkäässä (Kuorsalosta 3km itään) kalliossa on tällöin porrasmaisia lohkeamia (Louhittu ja viety Pietariin).
Ulkosyntyisiä kulutustekijöitä: mekaaninen kulutus, lämpötilan vaihtelut, veden jäätyminen ja biologiset tekijät.
Kaakkois-Suomen kalliot kestävät hyvin kulutusta ja rapautumista. Jääkausien aikaiset uurteet näkyvät vieläkin kallioissa. Kallioissa olevat tummat kivilajit liukenevat muita helpommin, silokallioissa tumma kivi on pintaa alempana.
Vallitseva kivilaatu: rapakivi: rengasrakenteinen pyterliitti (käyttö koristeena) ja viborgiitti. Muita kivilaatuja on kulkeutunut muun muassa jääkauden aikana ja laivojen vakautuspainoina joka puolelle saaristoa.
Merenpohjan sedimentit eivät ole pysyneet saarilla, koska maan kohotessa hitaasti meri on huuhtonut ne syvänteisiin.
Hienosta aineksesta kasautuu saarien (pohjoisille) rannoille noin kahden metrin syvyyteen porras, ennen kuin tulee syvää.
Saarien kaakkoisrannat ovat lähes poikkeuksetta kivikkoisia. Jääkauden jäät ovat siirtäneet ne mukanaan sinne.
Reunamuodostumia on Kuorsalon saaren vastarannalla Pyötsaaressa, Suur-Pisissä ja Pitkäsaaressa. Pyötsaaren hiekkaa käytetään lähialueiden tarpeisiin, kuten teiden rakentamiseen.
Korkeudet: Viipurinvuori Kuorsalossa on noin 35 metriä korkea, muissakin saarissa korkeimmat kohdat ovat yli 20 metriä merenpinnan yläpuolella. Kallio nousee usein melko jyrkkänä merestä, joten rantautumiskohtia on vähän.
Maannos on ohut, kallio on monin paikoin näkyvissä isoissakin saarissa. Kalliosta ei irtoa ravinteita juuri lainkaan, riippuen kivilajista, siksi kasvillisuus on riippuvainen lintujen jätöksistä (kallioluodot) ja maan mineraaleista.
Vesistöt: Suomenlahti, jossa alue sijaitsee, on pinta-alaltaan 29500 neliökilometriä ja syvimmillään 127 metriä. Keskisyvyys on 38 metriä (mm. Tammion selkä on vain 26 metriä syvä). Noin 4000 vuotta sitten kivikaudella rantaviiva on ollut 20 metriä korkeammalla ja pronssikaudella vielä 10 metriä nykyistä korkeammalla. Maan kohoaminen on melkein pysähtynyt Pietarissa ja Itä-Suomessa se on vain 1-2 millimetriä vuodessa.
Tuulet etelän ja lännen välillä voivat kasata vettä lahden perukoille yli puolitoista metriä normaalia korkeammalle. Vastakkaiset tuulet voivat laskea sitä noin -60 senttimetriin.
Vuorovesi vaikuttaa tuulia paljon vähemmän; vesi nousee vain kahdesta neljään senttimetriä keskipäiväksi.
Esimerkiksi Rullourissa, Kuorsalossa ja Ulko-Tammiossa (1843) on kallioon hakattuja vesimittareita. Luotsit ja merenmittaajat ovat tehneet niitä.
Suomenlahdessa vesi virtaa hitaasti Suomen rannikkoa pitkin länteen. Vesi on rannoilla ravinteikasta ja näkyvyys on parhaimmillaan vuosikymmeniä sitten ollut yli 10 metriä, mutta nykyisin alle kolmen, joskus jopa alle puoli metriä.
Jokavuotiset leväkukinnot ja siitepölylaskeumat huonontavat veden laatua värjäten sen pinnan vihreäksi tai keltaiseksi. Ulkomerellä veden laatu on säilynyt melko hyvänä: pohjan voi nähdä yli viiden metrin syvyyteen ja luontainen pohjakasvillisuus voi hyvin.
Vuoden 1993 tammikuussa oli kova myrsky. Monet joutuivat uusimaan laiturinsa jään kasauduttua rannoille. Itämereen tuli kapeista Tanskan salmista suolavesipulssi. Se sekoittui syvänteiden pohjalla olevan hapettoman mätäveden kanssa alle 170:ssä metrissä. Tämä on selvinnyt merentutkimusalus Arandan mittauksista. Vesien kasviravinteet ovat laimentuneet lähes puolella. Suolavesipulssi on levinnyt laajoille alueille, eikä se vaikuttane Suomenlahteen asti rehevöittävästi. Suolapitoisuus ei ole nousut Itämeressä. Suolapitoisuus on noin 0,4% Kotkassa ja Pietariin päin mentäessä se alenee noin 0,1%:sta 0%:iin. 5
Kasvillisuus on suurissa saarissa samanlaista, kuin Etelä-Suomessa, mutta meren ja lämpimien eteläisten virtausten vaikutus näkyy. Saariston ilmasto on kostea, talvet ovat leudompia ja kesät viileämpiä, kuin mantereella. Tammi, saarni, paatsama ja pähkinäpensas pystyvät kasvamaan suojaisimmilla saarilla. Lehmus ja vaahtera voivat jopa menestyä. Kangasmetsät ovat vallitsevia lähellä mannerta, mutta ulkosaaristoon mentäessä eksoottisuus alkaa näkyä.
Pienillä ulkosaarilla tyypillinen kasvi on pensasmaiseksi jäävä kataja. Se muodostaa kivien ja kallion päälle tuuhean vihreän maton. Esimerkiksi Punaparroista voi löytyä vuosisatoja vanhaa kalliota vasten painautunutta katajakasvustoa yli 10 neliömetrin levyisinä saarekkeina. Puut eivät kasva pienimmillä saarilla, mutta heinät, jäkälät ja pensaat selviävät sielläkin. Kenttäkerroksen maantuessa avautuu mahdollisuuksia suuremmille kasveille ja niin edelleen.
Talvella jäät saattavat ahtautua suojattomien luotojen rannoille. Jos rantakivet eivät suojaa ympärivuotisia kasveja tarpeeksi, niin jäät pääsevät murjomaan ne alleen. Pahoja myrskyjä ( + veden korkeusennätyksiä)on ollut viimetalvina usein ja kasautuvat jäät ovat verottaneet rantapuilta kuoren osaksi pois. Puuraja saarten rannoilla on taantunut.
Kuorsalossa on havupuuvaltaista metsää, sen lähisaarilla kasvaa myös rauhoitettu mätäshelmikkä (kukkakasvi), jota ei juuri muualta löydy. Tammiossa on nimensä mukaisesti kasvanut tammia luonnonvaraisesti, mutta myöskin muita eksoottisia lajeja, kuten tuhkapensas. Siemenet kulkeutuivat aikoinaan laivojen mukana ja juurtuivat.
Vallitsevia kasveja: puolukka, sian- ja variksenmarja, lampaannata, maksaruoho, pujo, keltamatara ja ketomaruna. Rantaniityt ovat kauniita ja myöskin arvokkaita.
Eläimistö: Saaristossa on lajeja runsaasti, vaikka niillä onkin ollut leviämisvaikeutena maalta merelle mentäessä ilmaston muuttuminen viileämmäksi, tuuliseksi ja sateisemmaksi. Lajeja: piisami, norppa, villisika ja siili. Erityisesti lintulajeja ja niiden edustajia on paljon. Yleisesti lajisto on riippuvainen meren antimista ja luonnon tasapainosta. Suomenlahden ulkoluodot ovatkin elintärkeitä joillekin eläinlajeille.
Kalat: silakka (pyynti n.1000 tonnia/vuosi itäisellä Suomenlahdella), lohi ja kuha ovat tärkeitä saarelaiskalastajille, myös siikaa, turskaa, taimenta, kampelaa ja ahvenia pidetään arvossa. Niitä pyydetään noin 100 tonnia/laji. Koko kalansaalis alueella vuotta kohden ylittää 2000 tonnia ja hieman yli puolet siitä kalastetaan ammattimaisesti. Viimevuosina esimerkiksi kuhaa on istutettu eri puolille rannikkoa ja niitä uikin verkkoihin nyt useammin, kuin vuosikymmen sitten. Selkärangattomia on vähän.
Ihminen on muuttanut toiminnallaan luonnon tasapainoa ensimmäistä kertaa 1800-luvun lopulla, kun väkiluku saarilla kasvoi häiritsevän suureksi. Esimerkiksi linnustolle ei ollut tarpeeksi vapaata tilaa; ne eivät pystyneet pitämään välimatkaa joka puolella oleviin ihmisiin. Poikastuotto laski. Kuitenkin ihmiset alkoivat muuttaa pois saarilta sotien jälkeen. Tämä auttoi hetkeksi, kunnes lomailijoiden määrä alkoi kasvaa hyvinvoinnin seurauksena. Ilmansaasteita on ollut jo kauan, mutta niidenkin määrän kasvu haittaa yhä enemmän.
Kotimaan teollisuudella ei ole kauaskantoisia vaikutuksia saasteiden suhteen; Neulastuhoja ja kohonneita pitoisuuksia on vain lähialueilla. Itäinen Suomenlahti on tarpeeksi kaukana kotimaan teollisuuslaitoksista. Virosta ja Venäjältä sen sijaan kantautuu runsaasti raskasmetalleja.
Venäläisen tutkijan, tohtori Natalia Goltsovan mukaan energialaitokset ja teollisuuskombinaatit lahden eteläpuolella Baltiassa (mm. Narva) laskevat ilmaan yli viisi kertaa enemmän pölypäästöjä, kuin Suomen kaikki ilmoitusvelvolliset yhteensä. Suomeen asti ei vaikutus ole enää kovin suuri. Suomenlahden saarista vain Suursaaressa on puiden saastevaurioita, ne ovat länsireunalla. Muiden saarien, kuten Lavansaaren ja Seiskarin mäntyjen tila on erittäin hyvä. Pietarin seudun saastepäästöt ovat vähentyneet vuodesta 1991. Suurin osa johtuu tuotannon vähenemisestä, vain pieni osa on ympäristönsuojelun ansiota.
Suomalaistenkin tutkijoiden mielestä ollaan menossa parempaan päin, sillä kaukokulkeutuma on pienentynyt. Ilmansaasteiden uhka ei kuitenkaan tule poistumaan lähiaikoina. Kaakkois - Suomessa kriittinen laskeuma ylittyy moninkertaisesti. Metsämaat ovat happamoituneet viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Lisää pinnanmuodoista: saarten rannat ovat muovautuneet 10000 vuotta sitten jääkauden aikana koillis-kaakkosuuntaisiksi. Maaperän nousemisen takia saaret ovat tulleet esille noin 5000 vuotta sitten, jonka jälkeen merenkäynti ja jokavuotinen kiintojää ovat muokanneet rantoja hiomalla irrallista ainesta. Kova lounaistuuli saa syksyisin (syysmyrsky) kansansanonnan mukaan veden nousemaan kolme kertaa ennen jäiden tuloa. Keväisin vesi on alhaalla.
Keskilämpö tammikuussa on noin -5 astetta ja heinäkuussa +15 astetta. Meri tasaa lämpötilavaihteluja, siksi erot vuotuisissa äärilämpötiloissa ovat pienemmät kuin muualla Kymenlaaksossa. Vuorokausikeskiarvoista (1930-60) korkein oli 32 astetta, alin
-35 astetta. Meri aiheuttaa myöskin noin viikon viivästyksen vuodenaikojen vaihtelussa, jos verrataan niitä sisämaahan (Suomi).
Alue on havu-ja lehtimetsäalueen rajalla, lauhkealla vyöhykkeellä, vuoden sademäärä on 500-600 millimetriä.
(katso diagrammeja)
VÄESTÖ JA TALOUS:
Itäisen Suomenlahden varhaisimmat todisteet asutuksesta ovat pronssikaudelta, löytöjä on kuitenkin tehty jo kivikaudelta lähtien (ensimmäinen noin 3500 Ekr Pyhtäältä).
Esimerkiksi Tammion Västäristä on löydetty viikinkiajan hauta, jossa oli mm. pronssikorujen palasia, sarvesta tehdyn kamman palasia, pieni veitsi ja kappale niin pienestä sormuksesta, ettei se mahdu 1990 suomalaisnaiselle edes pikkurilliin. (Naisen) Hauta on arviolta 800-1000-luvulta.Varsinaista asutusta on alkanut esiintyä 1000-luvulla, pysyvämmin kuitenkin vasta 1500-luvulta lähtien.
Paikannimien perusteella näyttää siltä, että suomalaiset olivat ensimmäisiä asukkaita ennen 1500-lukua, jonka jälkeen Ruotsi on pyrkinyt ruotsalaistamaan aluetta, turvatakseen "asumattoman" rannikon, jota pitkin kulki tärkeä kauppareitti Novgorodiin. Esimerkiksi Tammioon asettui asumaan Stybbe (myöhemmin Töppö). Paikannimet periytyvät saarille usein mantereelta. Kuorsalo mainitaan satamapaikkana jo vuonna 1384.
Suomalaisilla on ollut 1300-luvulta 1500-luvulle oma hälytysjärjestelmänsä; korkeimmilla saarilla on pidetty kokkotarpeita ja tarkkailijaa vihollisen varalta, joka yleensä tuli etelästä. Vartiotulilinja: Suursaari - Haapasaari - Rääntiö - Kukio - Tammio - Kuorsalo - Pyötsaari. Viimeksimainittu oli huomattava verovapaa keskus 1500-luvun puolivälissä.
Vuonna 1547 taloluku Tammiossa (Stammöö) oli 2, Kuorsalossa 5, sen lisäksi rannoilla oli venevajoja ja aittoja. Veroja maksettiin taloluvun mukaan, ellei talollinen ollut sopinut kruunun kanssa erityisehdoista, kuten merimerkkien kunnossapidosta jäiden lähdön aikaan, tai luotsipalveluista. Kuorsalo ja Tammio kuuluivat Viipurin lääniin.
Vuonna 1570 alkanut sota oli kohtalokas Kymenlaakson rannikkokylille. Talvella 1571 Venäläiset ylittivät Suomenlahden jäätä pitkin, ryöstivät ja tuhosivat itäisen Suomenlahden asutut saaret. Hyökkäyksen seurauksena Tammio jäi autioksi yli puoleksi vuosisadaksi.
Vuonna 1695 Tammion kylän tilaluku oli 2 ja Kuorsalon 4. Sukuja 1600-luvulta lähtien Tammiossa: Uski, Pitkänen, Suomalainen ja Kuorsalossa Lommit. Koska saaret olivat pieniä, ne eivät voineet elättää kovin monta ihmistä. Tämän takia uusia asukkaita ei huolittu liikaa. Saarelaisilla oli velvollisuus olla matkalaisille ja suojaa hakeville vieraanvaraisia, he hoitivat velvollisuutensa hyvin, vaikka saarilla olikin tämän tästä matkustajia ja sotilasjoukkoja levähtämässä.
1700-luvun alkupuolella isoviha autioitti saaren, samoin hattujen sota 1741-43. Väkiluku pysyi alle 30:n 1800-luvulle asti. Kuitenkin vuonna 1818 saaren asukasluku oli noussut jo lähelle sataa. Saari eli varsinaista kukoistuskauttaan 1900-luvun alussa: asuttuja taloja oli 47 ja asukasluku vuonna 1910 yli 250.
Saarelaiset hankkivat elantonsa viemällä silakkaa Viroon, mäntyhalkoja ja kiviä Pietariin ja puutavaraa jopa Tanskaan ja Englantiin asti. Pitkät reitit eivät kannattaneet. Virolaisilta saatiin vaihtokaupassa parhaimmillaan kaksi tynnyriä viljaa yhtä suolasilakkatynnyriä kohden. Saarissa saattoi olla peltoalaa muutamalle perheelle, mutta väestön lisääntyessä ruokaa oli hankittava mantereelta. Myöhemmin saarelaiset ovat hankkineet tuloja myös luotsaamalla laivoja valtion laskuun.
Tammiolaisilla oli parhaimmillaan 13 kaljaasia, 1880-luvulla. Lisäksi heillä oli osuuksia Haminalaisten, Turkulaisten ja Helsinkiläisten aluksiin. Yksi suurimmista oli 406-tonninen parkkilaiva Salo, laivojen keskikoko oli 50-120 tonnia.Veneitä rakennettiin Tammiossa esimerkiksi 1930-luvulla 2-5 kappaletta vuodessa, vaikka olikin lama. Kuorsalossakin rakennettiin veneitä.
Vene oli saaristolaiselle tärkein ja välttämätön kulkuneuvo, jopa vaimokin oli arvojärjestyksessä toinen. Veneet olivat kalastusta, matkailua ja omia tarpeita varten. Niitä rakennettiin ilman piirustuksia, isältä perityn veneen mallin mukaan, joten kehitys oli hidasta. Veneet voittivat kuitenkin ammattilaisten valmistamat veneet kilpailuissa 1800-luvulla. Myöhemmin kaksi tammiolaista kävivät Helsingissä veneenrakennuskursseilla. Puuveneiden ammattirakentamista oli vain Summassa.
1900- luvun tapahtumia koko Itäisen Suomenlahden saariston kannalta: Väestön määrä on ollut suurimmillaan 1920-1930-luvuilla: 4100 henkilöä. Asukasmäärältään suurimmat saaret olivat: Kuutsalo, Haapasaari, Kuorsalo, Tammio ja Kaunissaari. Tammiossa ja Kuorsalossa oli 200 asukasta/saari. Ensimmäinen koulu perustettiin Haapasaareen 1890. Tammiossa koulu toimi vuodesta 1891 vuoteen 1945 ja Kuorsalossa 1895-1959. Posti saatiin Kuorsaloon 1900, siellä oli myös kauppa ja nuorisoseura toimitiloineen.
Tammiossa on muodostunut pieni kylä saaren pohjoispuolelle, joka on suojaisinta aluetta saaresta. Se on jakautunut kahtia 1800-luvulla, mutta kuroutunut takaisin yhdeksi kokonaisuudeksi väestön lisääntyessä.
Myös Kuorsalossa kylä on syntynyt saaren pohjoispuolelle suojaisen lahden rannalle, jonka edustalta kulkee kauppaväylä Pietariin.
Väestö on vanhusvoittoista (60% eläkkeellä). Saariston alueella on tällä hetkellä 140 työpaikkaa.
Nykyisin Tammiossa ei ole ympärivuotisia asukkaita. Viimeiset kaksi asukasta luovuttivat vain muutama vuosi sitten, Kuorsalossa oli vielä vuonna 1992 neljä asukasta, mutta siellä käynee samoin, kuin Tammiossa. Kuorsalo ja Tammio ovat aina olleet kansainvälisiä paikkoja. Ne ovat olleet matkustajien reittien varrella ennen vanhaan ja nytkin ne ovat lomailijoiden suosiossa. Saaristossa vierailee useita tuhansia ihmisiä kesässä.
Itäisen Suomenlahden Kansallispuisto
Suomen matkailuliitto:
Kansallispuistot ovat yksityisiksi nähtävyyksiksi perustettuja suoja-alueita, joihin yleisöllä on vapaa pääsy, mikäli se noudattaa alueen järjestyssääntöjä.
Jokamiehen oikeudet: saaristossa on sallittua oleskella tilapäisesti välttäen tarpeetonta häiriötä. Rajavyöhykkeellä tai luonnonsuojelualueella ei saa oleskella ilman lupaa. (Vesistöt eivät ole luonnonsuojelualuetta.) Ulkomaalaiset eivät saa oleskella sotilasalueella.
Kansallispuiston ala on 500 hehtaaria ja siihen kuuluu 20 metsäsaarta ja 200 puutonta luotoa tai karia.
Eteenpäin - lehti: Suur - Pisistä Mustaviiriin (itä-länsi)
ulottuva kansallispuisto käsittää noin 550 hehtaaria valtion omistamia saaria. Puistossa on saaria kaikkiaan 800 hehtaaria.
Metsäsaarten tavallisinta kasvillisuutta on matala ja karu, jäkälikköinen kalliomänty. Kalliosaarille tuo vastapainon kahden kilometrin pituinen Pitkäviiri, merestä kohonnut matala pitkittäisharju hiekkarantoineen ja laajoine rantamatalikkoineen.
Itäinen Suomenlahti on hylkeiden tärkeä lisääntymisalue. Avomerilintuja on alueella runsaasti, siksi maihinnousu lintuluodoille on kielletty lintujen pesimäaikana eli kevään jäiden lähdöstä elokuun puoliväliin asti. Luodoilla pesivät tiirat, lokit ruokit ja riskilä yhdyskunnat. Puisto on ainoa pesintäalue ruokille ja selkälokille Etelä-Suomessa.
Ulko -Tammio on alueen paras vierailukohde, sillä saaressa on luonnonsatama suojaamassa myrskyltä laitureineen, kaivo, keittokatos, jätehuolto ja käymälä; Muut saaret eivät ole yhtä monipuolisia palveluiltaan ja rantautuminen on usein vaikeaa pikkuvenettä suuremmalla veneellä. Luonnonpuisto on kaukana pienveneilijälle.
Ulko -Tammiossa on myös nähtävänä arvokas kasvillisuus, Liettualaisen sotilaan (Jankelis Auzikadin, 1921-1941,) hauta, Venäläisiä kalliokaiverruksia vuodelta 1843, moottoritorpedoveneiden asema, linnoitus (1944) ja miehistöluola. Lisäksi saarelle on sijoitettu Somerin taistelun muistolaatta.
Maailman luonnonsäätiön Suomen rahaston talkootyöntekijät puhdistivat saaren muutama kesä takaperin sodan aikaisista jätöksistä, kuten piikkilangasta ja parakkien raunioista, lisäksi on raivattu lepikoita ja koivikoita polttopuuksi.
Saariesittely: eräitä mielenkiintoisia Itäiseltä Suomenlahdelta.
Tammiolla on seuraavia palveluja: puhelin, postilaatikko, veneen kiinnityspaikka aallonmurtajan sisäpuolella ja venekuljetus Mäntlahteen muina viikonpäivinä, paitsi keskiviikkoisin. M/a Vikla I kuljettaa postin ja ruokaostokset ja sen tulo on jo kuuden vuoden ajan ollut saarelle saapuessaan päivän kohokohta, jota kesäasukkaat tulevat katsomaan. Lisäksi museossa voi tutustua saarelaisten historiaan.
Tammiossa on nykyisellään 16 loma-asuntoa, sekä kalastajakylässä 37 klassiseen tyyliin rakennettua kalastaja-asuntoa lomakäytössä. Suurin osa päärakennuksista on rakennettu ennen vuotta 1870 ja vanhimmat 1800-luvun vaihteessa. Rakennuksien piirteitä: korostetut päätykolmiot, pilasterimaiset nurkkalaudat, kuusi-ruutuiset ikkunat ja umpikuistit. Lisäksi on ranta-aittoja ja venesuojia. Yleisiä rakennukset: kansakoulu (1891) ja seuratalo (=kalastajapirtti). Seuratalolla pidetään "jatkuvasti" sukujuhlia ja siitä onkin tullut suosittu matkailukohde saaristossa. Kylän talot ja pihat ovat hyvin hoidettuja, sileä kallio näkyy paikoin kujilla.
1987 hyväksyttiin rantakaava, joka tuo Tammioon yli sata uutta mökkitonttia. Se pyrkii säilyttämään rakennushistoriallisesti arvokkaan kalastajakylän ennallaan. Kylän rakennustapa on ainutlaatuinen: 1800-luvun klassismia esiintyy saaristossa vain Tammiossa.
1989 Tammio valittiin vuoden kyläksi Kymenlaaksossa; Valinnan tehnyt Maakuntaliitto arvosti kylän toimintaa perinteen tallettamisessa ja sen tutkimisessa.
Kuorsalon palvelut: Veneyhteys Mäntlahteen ja Haminaan, puhelin, yleinen laituri, jätteen keräys, posti (ja venäläisen lentäjän hautausmaa). Saaristolaiskylä on pohjoisessa, vanhankylänlahden rannalla, josta vanhin osa on 1300-luvulta.
Kuorsalon kylään on haettu uusia rakennuslupia, mutta Vehkalahden tekninen lautakunta ei ole myöntänyt niitä vuoden 1992 jälkeen. Paloturvallisuus on esteenä. Kylän läheisyydessä on vielä useita kymmeniä vapaita rakennuspaikkoja.
Mustamaa: Salpalinjan eteläisin piste, linnoitettu 1939. Ruotsin kaleerilaivasto majoittui saarella 1742.
Rääntiö ja Rääntiön hattu ovat rauhoitettuja saaria. Ilmeisesti niiden metsät ovat syynä rauhoittamiseen. Maihinnousu ei ole suotavaa.
Koivuluoto: kalastajatupa, jossa saa yöpyä yhden yön, jätehuolto.
Kilpisaari: linnoitettu 1910, jätehuolto.
Vepsu: huomattavan korkea näköalakallio, joka nousee pystysuoraan merestä. Lintujen bongaajan ihannepaikka keväisin, sillä paikka on muuttolintujen reitillä ja kalliolta voi nähdä esteettömästi merelle (jopa Suursaareen asti). Tarinan mukaan kuorsalolaiset tuhosivat venäläisen laivastojoukon Vepsun rannalla ja saivat verovapauden kruunulta palkkioksi (1300-l.).
Houtere: Rapunniemessä on suojaisa luonnonsatama, jossa keittopaikka ja käymälä.
Pitkä Kotka: graniittikallioita on louhittu ja kuljetettu Pietariin. Työn eri vaiheet ovat vielä näkyvissä.
Pyötsaari: kylä ja Näköalakallio (40 m korkea Tonttivuori).
Yleisesti saaret ovat maa- ja metsätalousalueiksi luokiteltu ja. Joillakin on erityisiä ympäristöarvoja, kuten virkistyskäyttö. Luodot ovat metsäsaaria käyttökelpoisempia retkeilypaikkoja; jos menet pienelle luodolle, niin saat sen kokonaan itsellesi, sillä veneilijän reviiri on laaja. Metsiköissä viihtyvät hyttysetkin ovat silokallioluodoilla vähäinen harmi...
Saarille voi olla vaikea päästä turvallisesti, jos ei tunne paikkoja. Viitoitetut väylät eivät vie kokematonta veneilijää parhaille paikoille. Merikortti on välttämättömyys kokeneellekin merenkulkijalle. Sen voi joko ostaa tai käydä hätä- tapauksessa kopioimassa kirjastosta.
Sivuja Kymen sanomista ja Eteenpäin - lehdestä viime vuosilta,
Kymenlaakson seutukaavaliitto: Itäisen Suomenlahden saariston kehittämissuunnitelma, Kotka 1992,
Suomen kartastosta Vesistöt, Ilmasto, Maaperä, ym. 1986,
Suomen matkailuliitto: Löfgren: Saariston opas/Suomenlahti 1987,
Vehkalahden pitäjän historiat 1 ja 2 (R . Rosen ja Martti
Korhonen),
On niit vehkalahrelkii katottavii paikkoi,
Jaakko Korjus: Vehkalahden talonpoikais purjehdus,
Vehkalahden veneseuran vuosijulkaisu 1992,
ym. + omat jutut.
Kopsaa vapaasti yksityisiin tarkoituksiin, ei julkisiin !!
